HelsinginKirjamessut @KirjamessutHKI
Helsingin Kirjamessut on Suomen suurin kirjallisuustapahtuma ja merkittävä kulttuurifoorumi. helsinginkirjamessut.fi Messukeskus Joined September 2013-
Tweets717
-
Followers4K
-
Following474
-
Likes452
Tulevaisuus-teema näkyy myös kirjamessujen uudessa visuaalisessa ilmeessä, jonka on tänäkin vuonna suunnitellut @teroahonen. Ilmeessä nähdään sinisellä taivaalla tähtiä ja tähdenlentoja. Se kuvastaa tulevaisuus-teemamme toiveikkuutta: tähdenlennon nähdessään saa aina toivoa! 🌟
Helsingin Kirjamessujen 2024 teema on Tulevaisuus.✨ Käsittelemme kirjallisuuden ja kirjailijoiden kykyä kuvitella mahdollisia maailmoja ja vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, rakentaa utopioita ja dystopioita. Tämä aika kaipaa toivoa, jota tulevaisuuteen katsova kirjallisuus luo.
Kirjamessut panostaa nuorten lukemiseen! Helsingin Kallion ilmaisutaidon lukion opiskelijat tuottavat ohjelman Kallio-lavalle. Tänä vuonna KirjaKallio näkyy entistä vahvemmin kirjamessujen kanavissa, ja jälleen aktivoi erityisesti nuoria tarttumaan kirjaan. 📖 @KirjaKallio
Helsingin Kirjamessujen vuoden 2023 uusi ilme on julkaistu ja sen on suunnitellut @teroahonen.
Helsingin Kirjamessujen 2022 Senaatintori- ja Hakaniemi-lavojen ohjelmia on voinut seurata verkkolipulla. Olemme jatkaneet käyttöaikaa joulukuun loppuun asti. PS. Vielä on myös mahdollista ostaa 10 euron lippu verkkosisältöön hubs.ly/Q01thPZk0 Kuva: Emmi Kähkönen
Vuosi sitten kirjamessuilla @PaulaNoronen oli kannustanut nuorta kirjailijanalkua oman kirjan tekemiseen. Tänä vuonna Supermarsu-fani toi @KirjamessutHKI lahjan Paula Noroselle: itse ideoimansa ja kirjoittamansa Supermarsu ja roskaavat ryökäleet -kirjan käsikirjoituksen 😭💚.
Helsingin Messukeskus ja @storytel_fi yhteistyössä esittävät: Keskusteluja Helsingin Kirjamessuilla! Kirjamessujen Töölönlahti-lavalta 64 ohjelmanumeroa ovat nyt kuunneltavissa Storytelissä. Tallenteista löydät mm. Heather Morrisin, Viveca Stenin ja Seela Sellan haastattelut.
Helsingin Kirjamessut onnittelee kaikkia ehdokkaita! Äänestä suosikkejasi Finlandia-ehdokkaista. Äänestys on avoinna 27.11. saakka. Lukijoiden suosikit julkistetaan myös Finlandia-palkintotilaisuudessa 30.11.2022. hubs.ly/Q01s4Yl80
Helsingin Kirjamessut 2022 😍
Kirjailijat kertoivat suosikkielokuvansa kirjamessuilla ja yleisö sai äänestää, mitkä elokuvista näytetään elokuvateatteri Rivierassa Helsingissä 3.12. Eniten ääniä saivat Rakkautta ennen auringonlaskua, Prinsessa Mononoke ja Erin Brockovich. Liput tulevat myyntiin ensi viikolla
Muistathan, että verkkokaupasta ostettuihin lippuihin sisältyi lippu verkkosisältöön. Voit katsoa Senaatintori- ja Hakaniemi-lavojen esityksiä marraskuun loppuun asti. Voit ostaa verkkolipun vieläkin (10 e) hubs.ly/Q01r1rt00
Ihanat neljä päivää kirjamessuja! 🤩Kiitos kaikille mukana olleille - ensi vuonna taas nähdään! Kuvassa iloisia KirjaKallion opiskelijoita, jotka tekivät Kallio-lavan ohjelman. Kiitos myös heille! PS Messuilla vieraili yli 77 000 kävijää!
Ohjelmamuutosten vuoksi - Tänään kirjamessuilla Heather Morris klo 14 Töölönlahti-lavalla ja Kira Jarmysh klo 17 Kallio-lavalla. Morris klo 12 Aulan osastolla, klo 12.30 Akateemisen kirjakaupan osastolla ja klo 15.30 Kultin osastolla. Kira Jarmysh klo 17.30 Aulan osastolla.
Vinkkejä Helsingin Kirjamessuille tänään sunnuntaina: 📚 Debatti ilmastokriisistä ja syyllisyydestä Senaatintori-lavalla klo 11. 📚 Ensimmäinen Volter Kilpi -elämänkerta Töölö-lavalla klo 11. 📚 HS:n esikoispalkintofinalistit Senaatintori-lavalla klo 11.30. >>>
Kirjamessujen debatti klo 17 Missä näkyy tämän ajan naisviha? Keskustelemassa tietokirjailija, päätoimittaja Maria Pettersson ja tietokirjailija, viestinnän valmentaja Katleena Kortesuo. Kolumni | Me kaikki olemme naisvihaajia hubs.ly/Q01q_fxQ0 @hsfi
Tänään Helsingin Kirjamessujen Senaatintori-lavalla Messukeskuksessa esittäytyvät klo 11.30 finalistit hs.fi/kulttuuri/art-…
Kirjagrammaajat koolla Helsingin Kirjamessuilla 🔥. @kirjagram #kirjagram
Helsingin Kirjamessuilla jaettiin vuoden 2022 Tietokirjailijapalkinnot. Palkinnon saivat Marja Jylhä, Juha Laaksonen, Juri Nummelin, Osmo Pekonen (k. 12.10.2022) ja Pirjo Saarnia.
Vinkkejä Helsingin Kirjamessuille tänään lauantaina: 📚 Seela Sella lukee satua Siri ja epätavallinen etälastenhoitaja Töölönlahti-lavalla klo 11. 📚 Danny ja elämänkerturi Antti Heikkinen Esplanadi-lavalla klo 11.30. 📚 Dekkarilauantai Esplanadi-lavalla klo 12-15.30. >>>
Helsingin Kirjamessuilla on hyvä kuhina, mutta vielä mahtuu sekaan, tervetuloa! Tänään messut (myös viinimessut) auki klo 20 asti. Pro tip: jos pääovien narikalla on jonoa, myös alakerrasta löytyy vartioituja naulakoita. @KirjamessutHKI #helsinginkirjamessut #kirjamessut
Tommi Kinnunen @Tommi_Kinnunen
34K Followers 740 Following Ope, kirjailija - Lärare, författare - Teacher, author #tommikinnunenJenni Haukio @JenniHaukio
45K Followers 566 Following Valtiotieteiden tohtori, kirjailija ja isänmaanystävä. Tasavallan 12. presidentti 2012-2024 Sauli Niinistön puoliso.Marko Suomi 📚 @markosuomi
20K Followers 16K Following Lukuaktivisti | Tuottaja: Takakansi-podcast | Tekijä: Arkikulta-kulttuurikahvila | päivätyöt IT-alalla https://t.co/Txc2AYsy0eSini Helminen @SiniHelminen
2K Followers 1K Following Nuortenkirjailija, kirjavinkkari ja kirjastonhoitaja, joka on saanut nimensä sinipiioilta. Author. Librarian. Person who wears mainly blue. She/her.Kaarina Hazard @KaarinaHazard
21K Followers 1K FollowingVesa Heikkinen @tosentti
15K Followers 5K Following #soletot #Sopukopu #Tekstianalyysi #TäydellinenLauseOnMahdotonYhtälö #JosOlisinRunoilija #runopol #twaforismi #PuheetPäreiksi #kieli #politiikka #kirjat #elämäJP Koskinen @jpkoskinen
3K Followers 418 Following Kirjailija, 2x Finlandia-ehdokkuus (Ystäväni Rasputin, Tulisiipi) 1x Savonia-palkinto | https://t.co/nV6Gll83cH… | https://t.co/UHjuprcNnS | https://t.co/EPDKjMGVKVSuonna Kononen @SuonnaKononen
6K Followers 3K Following Kulttuuritoimittaja, muusikko, tietokirjailija. Työmaina sanomalehti @KarjalainenFI ja kantriyhtyeet #HuojuvaLato ja Kononen & PajukallioRosa Meriläinen @RosaMerilainen
18K Followers 3K Following Ehdolle eurovaaleissa vihreiden listalta, sillä kaikki isot asiat vaativat eurooppalaisia ratkaisuja. Lobbaa päivätyökseen kulttuurin puolesta.Johanna Harkkila @JohannaHarkkila
1K Followers 1K Following Viestintäpäällikkö @Tammi/Werner Söderström Osakeyhtiö. Lukija ja kirjoittaja. Aloitteleva jalkapalloilija. Tietokirja Matkani futaajaksi (Tammi). 📚⚽️Kirjablogit @Kirjablogit
4K Followers 458 Following Suomalaisten kirjablogien uusimpia päivityksiä. Monipuolisia kirjavinkkejä!Kati Tervo🇫🇮�.. @KatiTervo
10K Followers 1K Following Kirjailija (kuva:Niclas Mäkelä) Kesäpäiväkirja, Jääkaapin henki, Sukupuu, Iltalaulaja, Rapsuta minua, Punainen pata, Ukko (Jarin kanssa), Tyttö joka olinMilja Kaunisto @MillJah
7K Followers 6K Following Writer equally passionate about history and sex. Composer, singer, world-saver. Pianist, organist, hedonist; mom, wife, human, far out, far away. Fin/Eng/FraPetra Laiti (Mihku Il.. @PetraLaiti
11K Followers 1K Following Suomen Saamelaisnuoret ry:n puheenjohtaja Chair of Saami youth in Finland Member @saamicouncil She/herTietokirjailijat @Tietokirjailija
3K Followers 892 Following Suomen tietokirjailijat ry on Suomen suurin kirjailijajärjestö. Edistämme tietokirjallisuutta ja valvomme tieto- ja oppikirjailijoiden etuja.Tammi @TammiKirjat
4K Followers 433 Following Kustannusosakeyhtiö Tammi on julkaissut laadukasta kotimaista ja käännettyä kirjallisuutta perustamisvuodestaan 1943 lähtien.Sanna Hirvonen @sannahirvonen
3K Followers 2K Following Kirjoittaja, kieli-intoilija, Helsinki- ja arkkitehtuurifiili. Taidemuseotöissä. Passiivinen täällä, eloisampi Mastodonissa ja Threadsissa.Heikki Valkama @heikkivalkama
18K Followers 2K Following Journalist. Author. Journalisti. Kirjailija. Luennoitsija. Yle uutiset Finland, tweets mostly in Finnish and 日本語 (japanese).Jampe 📕🆚️📽 @JLaitaneva
3K Followers 3K Following Laird of Chaol Ghleann | Fin | Toimittaja | Kirja vs. Leffa | Luomiskertomus | Kirjat | Kirjatwitter | Sähköautoilija | Rt-veteraani | Wondo ja kuntointoilu |Lattajalka @ALauttamak10009
76 Followers 315 FollowingMarica Twerin @MaricaTwerin
40 Followers 110 Followingkebap-veli @kebap_veli
78 Followers 826 FollowingMIBI @MikaelRuneberg
4K Followers 749 Following twiittini edustavat ainoastaan minua, ja usein hämmästelen niitä itsekinHeikki Pesonen 🇺�.. @Heikikmus
784 Followers 3K Following johtava-asiantuntija, ohjelmapäällikkö, futuristi, urbanisti ja liberalisti. Mielipiteeni ovat omiani tai lainassa.Aulikki BlaesiHakala @blaesihakala
7 Followers 101 FollowingOuti Tommila @OutiTommila
521 Followers 621 Following Tietoasiantuntija Kansalliskirjastossa. Teen E-kirjaston viestintää ja markkinointia.Pia Friberg @pia_fri
830 Followers 2K Following Employee Communications Director @Fiskarsgroup. Passion for corporate culture & people, leadership and good content. Energized by family & everyday.Heli Katajamäki 🇫.. @helsuskat
2K Followers 2K Following FT, suomen kielen ja viestinnän yliopistonlehtori @univaasa, VYLLin pj, yrittäjä, runoilija, äiti ja nainen.Mia Lähteenlahti @MiaLahteenlahti
8 Followers 112 FollowingEkman @eknelle_
6 Followers 111 FollowingAnnie Lyons @1AnnieLyons
6K Followers 3K Following Author of USA Today bestseller Eudora Honeysett & The Air Raid Book Club published by @WmMorrowBooks @headlinepg Agent @L_Macdougall United AgentsHoitola LeenaMaria @HoitolaLeena
232 Followers 606 Following Oululainen psykiatrinen sairaanhoitaja, hieroja, luontaishoitaja. Kehon ja mielen tutkija, ikuinen ihmettelijä sekä opiskelija.Tiina Turkia @TurkiaTiina
305 Followers 429 Following Country Politics DIY & Home Fitness & Wellness Travel Lifestyle Personalitiesairi pitkänen @airipitknen15
91 Followers 319 Following Osastonhoitaja Meilahti eläk., SPR , opetan suomea maahanmuuttajille, äiti , IBDMinja Wahlsten @Minjaleena
297 Followers 1K Following Intohimoni on yhdistää ihmiset & maailma toisiinsa via communicating | Kasvu tapahtuu pääsääntöisesti ylämäkeen kulkemalla,jos pullan syöntiä ei lasketa.𝘔𝘪𝘬𝘬𝘰 .. @XCsci
8K Followers 8K Following Same handle @ XCsci: @ https://t.co/68mBxb01Td @ https://t.co/6pnz31cOQh Science! Evolutionary biologist, geneticist All extant & extinct life forms Phylogenies Physics NeurologySanna Selinheimo @SannaSelinheimo
437 Followers 331 Following Vanhempi asiantuntija, työterveyspsykologi, PsT, @tyoterveys, tutkijatohtori @helsinkiuni #Mielenterveys #työhyvinvointi #psykologia #tutkimus #purjehdusKristian Vepsäläine.. @kristian_ve
171 Followers 1K Following Data scientist, jonka sydäntä lähellä koneoppiminen, datan visualisointi ja muu nörtteily.PabloS @javierbanda20
40 Followers 966 FollowingRebel Musicae @rebelmusicae
127 Followers 197 Following Musiikkiartisti, Sun Pie / Gestapo Summer / Aurinko Piirainen. Myös musiikkiblogi: https://t.co/z0bQDnTTlnLaura Ollikainen @LauraHelsinki
105 Followers 1K Following Some work, some play. In all the languages I know.Minna Kymäläinen @mi_kymalainen
703 Followers 685 Following Tutkimuksesta,teknologiasta, kulttuurista ja urheilusta kiinnostunut kyselijä. Sairaanhoitaja ja Fimean tarkastaja.Pasi Huusari @pa_huu
2 Followers 120 FollowingAikuiskasvatus @aikuiskasvatus
1K Followers 1K Following Aikuiskasvatus-tiedelehti tviittaa tieteenalalta ja sen liepeiltä. Mukana myös Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura (ATS). #ats #aikuiskasvatus #aikkariJustus Kiikeri @JustusKiikeri
112 Followers 790 FollowingTeemu Mäki-Runsas @maki_runsas
253 Followers 916 Following𝚃𝚘𝚖𝚖𝚒 .. @uglyfelix
294 Followers 700 Following Trying to be a good person in this strange world. Live and let live. Smiling is fun! So is laughing, btw.Laura Halminen @LauraHuu
16K Followers 2K Following Writes books and articles & occasionally offbeat poetry. Gets frequently pocket dialed by military generals. Day job at @verkkouutisetJukka Kukkonen @Trail_Plodder
774 Followers 952 Following Ultra Trail Runner 🏃♂️Team La Sportiva Finland 🇫🇮 The Green Runners Ⓥ Trailpodder podcastAnton Ruotsalainen @AntonRuotsalai2
149 Followers 2K FollowingSari H 🇫🇮🕊 @saristusta
554 Followers 962 Following Sotealan ammattilainen, joka nauttii maisemista ja herkuttelusta. 😊 Twiittini ihan omiani.Soili @solinatw
170 Followers 448 FollowingAva Vartiainen @AvaIsAnna
501 Followers 3K Following Every day, think as you wake up, today I am fortunate to be alive, I have a precious human life, I am not going to waste it. ~ The Dalai LamaTomi Lahti @zijoittaja
13K Followers 3K Following Twiittejä pääasiassa sijoittamisesta ja sijoittajatapaamisista (#AGM #CMD #tulosjulkistus) rennon asialliseen tyyliin. Tweets mostly about #investing in 🇫🇮.Jouko Ylä-Liedenpohj.. @ylaliedenpohja
981 Followers 2K Following formerly a professor of economics. kirjat Taloustiede tänään, 3:s painos 1995; Mätäkuun markkinat - uusjournalismi taloustieteilijän näkökulmasta, 2009Minna Ojanperä @MinnaOjanpera
2K Followers 2K Following Vihreän siirtymän ratkaisuja @Elinkeinoelama. Ilmasto- ja ympäristöoikeuden rajapintoja @UEFLawSchool. / Rakkaudesta lajiin #salibandy #tennis #hiihtoVille Toivonen @VilleToivonen4
46 Followers 461 FollowingJani Kortesluoma @JaniKortesluoma
519 Followers 615 Following Miehittämätttömän sotilasilmailun asiantuntija SVY:ssä. UAV:t, sotilasilmailuhistoria, lentoturvallisuus, vaellus/retkeily/eräjormailu. Ja kissat.Puistokatu 4 @Puistokatu4
2K Followers 363 Following Tieteen ja toivon talo. A Space for Science and Hope.Kanki Oy @KankiOy
376 Followers 108 FollowingFoxx ☁️ @twinedfoxx
133 Followers 915 Following 21 || Any pronouns || Horny on main || Lover of fictional menLars Sjöblom @lasjo
1K Followers 4K Following Interested in music, international affairs, audio documentaries, squash, history, news (of course).einian85 @einian85
2K Followers 2K Following Iranian, Husband & Father, Free Software Enthusiast, Likes Data and Economics!Hellevi von Schrowe @HelleviVon
42 Followers 250 FollowingTommi Kinnunen @Tommi_Kinnunen
34K Followers 740 Following Ope, kirjailija - Lärare, författare - Teacher, author #tommikinnunenMarko Suomi 📚 @markosuomi
20K Followers 16K Following Lukuaktivisti | Tuottaja: Takakansi-podcast | Tekijä: Arkikulta-kulttuurikahvila | päivätyöt IT-alalla https://t.co/Txc2AYsy0eSini Helminen @SiniHelminen
2K Followers 1K Following Nuortenkirjailija, kirjavinkkari ja kirjastonhoitaja, joka on saanut nimensä sinipiioilta. Author. Librarian. Person who wears mainly blue. She/her.Vesa Heikkinen @tosentti
15K Followers 5K Following #soletot #Sopukopu #Tekstianalyysi #TäydellinenLauseOnMahdotonYhtälö #JosOlisinRunoilija #runopol #twaforismi #PuheetPäreiksi #kieli #politiikka #kirjat #elämäJP Koskinen @jpkoskinen
3K Followers 418 Following Kirjailija, 2x Finlandia-ehdokkuus (Ystäväni Rasputin, Tulisiipi) 1x Savonia-palkinto | https://t.co/nV6Gll83cH… | https://t.co/UHjuprcNnS | https://t.co/EPDKjMGVKVRosa Meriläinen @RosaMerilainen
18K Followers 3K Following Ehdolle eurovaaleissa vihreiden listalta, sillä kaikki isot asiat vaativat eurooppalaisia ratkaisuja. Lobbaa päivätyökseen kulttuurin puolesta.Heikki Aittokoski @HeikkiAitto
30K Followers 4K Following YK:n lasten vuoden kirjoituskilpailun voittaja 1979.Kirjablogit @Kirjablogit
4K Followers 458 Following Suomalaisten kirjablogien uusimpia päivityksiä. Monipuolisia kirjavinkkejä!Kati Tervo🇫🇮�.. @KatiTervo
10K Followers 1K Following Kirjailija (kuva:Niclas Mäkelä) Kesäpäiväkirja, Jääkaapin henki, Sukupuu, Iltalaulaja, Rapsuta minua, Punainen pata, Ukko (Jarin kanssa), Tyttö joka olinMilja Kaunisto @MillJah
7K Followers 6K Following Writer equally passionate about history and sex. Composer, singer, world-saver. Pianist, organist, hedonist; mom, wife, human, far out, far away. Fin/Eng/FraTietokirjailijat @Tietokirjailija
3K Followers 892 Following Suomen tietokirjailijat ry on Suomen suurin kirjailijajärjestö. Edistämme tietokirjallisuutta ja valvomme tieto- ja oppikirjailijoiden etuja.Tammi @TammiKirjat
4K Followers 433 Following Kustannusosakeyhtiö Tammi on julkaissut laadukasta kotimaista ja käännettyä kirjallisuutta perustamisvuodestaan 1943 lähtien.Heikki Valkama @heikkivalkama
18K Followers 2K Following Journalist. Author. Journalisti. Kirjailija. Luennoitsija. Yle uutiset Finland, tweets mostly in Finnish and 日本語 (japanese).Outi Mäkinen @OutiMkinen
1K Followers 2K Following I love good stories, nice people, delicious food, sauna and the sea.Kansalliskirjasto @NatLibFi
5K Followers 462 Following Kansalliskirjasto / Nationalbiblioteket / The National Library of Finland https://t.co/5fCFtwuNuwVille Blåfield @Villebla
34K Followers 3K Following Program Director, Helsinki Book Fair; Ohjelmajohtaja @kirjamessuthki. Advisor, Director @miltton. @Villebla also on Bluesky, Threads & Insta.WSOY @wsoykirjat
4K Followers 815 Following WSOY kustantaa monipuolisesti kotimaista ja suomennettua kauno- ja tietokirjallisuutta sekä lasten- ja nuortenkirjoja. A recognized Finnish book publisher.Sanasto @SanastoInfo
3K Followers 1K Following Sanasto on kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö. Palvelemme kirjallisuuden tekijöitä ja käyttäjiä sekä vaikutamme yhteiskunnallisesti.Amman lukuhetki @Ammanlukuhetki
2K Followers 515 Following Hetki hyvälle kirjalle. Kirjoittajana savolainen kirjahippi ja toimittaja.Hannele Jyrkkä @HanneleJii
106 Followers 299 Following Kirjat, tanssi ja viestintä, siinä ehkä tärkeimmät tääl.Kirsi Piha @kirsipiha
61K Followers 3K Following Muutoksesta innostuva, jonglöörausta arjessa harrastava yrittäjä.Kustannusyhdistys @kustantajat
749 Followers 362 Following Suomen Kustannusyhdistys on kirja- ja oppimateriaalikustantajien yhteistyö- ja edunvalvontajärjestö.Tanja Pasila @tanjapasila
115 Followers 233 Following Business Manager, Messukeskus Helsinki. Helsingin Kirjamessut, Viini ja Ruoka, Educa, Studia, Habitare, GoExpo, Kevätmessut. Partner, Pasila Design.Mikko Toiviainen @Kalenterikarju
4K Followers 668 Following Kirja- ja sarjakuvafiilistelijä. Twiitit lähinnä: #kirjatwitter, #sarjakuvat ja #nörttijutut 🤓Antti Karjunen @antti_koo1
53 Followers 61 FollowingHelena Halme 📚❤�.. @helenahalme
3K Followers 4K Following You can now find me on Threads https://t.co/uCEG9kr119 📚Lumi @lumibooks
7 Followers 20 Following All about books and bookish things. Kirjoista ja kaikesta niihin liittyvästä. FIN/ENGDramafoni @dramafoni
37 Followers 160 Following Äänikirjatuotannot / Voiceover / Studiopalvelut – Laadukasta ääntä Helsingissä vuodesta 1957Yksi pieni lukupäiv�.. @Yksipieni
346 Followers 218 Following Entinen kirjahamsteri palaa kirjojen pariin vuosien jälkeen. Ei mitään liian vakavaa, dekkareista chick litiin ja välissä jotain muuta.Lukukoira Sylvi @LukukoiraSylvi
3K Followers 3K Following Kuopion kaupunginkirjaston lukukoira Sylvi twiittaa. #lukukoira #kirjasto #kuopio #mäyräkoira #kirjatAnu Ylimäki @ToinenLuku
387 Followers 936 Following Kirjoittajaohjaaja, divaristi, toimittaja. Twiitteinä kirjoitusharjoitukset. Writing, teaching it & selling old books. I tweet ten minute exercises for writers.Voima (Blueskyssä @v.. @Voima_lehti
3K Followers 832 Following Paperilla ja verkossa ilmestyvä yhteiskunnallinen kulttuurilehti. Ilmaisjakeluna telineissä ympäri Suomen! Tue moniäänistä journalismia – tilaa 39€/vuosi.Tapio Pajunen @tapiopajunen
6K Followers 1K Following Politiikan toimittaja, tuottaja, Yle, PolitiikkaradioE-painos @eepainos
162 Followers 162 Following Finnish ebooks at http://t.co/4dG9gQ5keu | E-kirjat tekijältä lukijalle. Julkaisukanava kirjailijoille, kääntäjille ja tekijänoikeuksien omistajille.Johan Alén @journalistalen
2K Followers 3K Following Journalist—Designer. BSc (Economics and Business Administration) @AaltoBIZ, BA @helsinkiuni. Subeditor @KansanUutiset. Poet and law @kulttuurivihkot.Ville Ropponen @VilleRopponen
283 Followers 448 Following Writer, Journalist, Literature Critic. short demonstration: https://t.co/rGk2lUa1BZLi Andersson @liandersson
169K Followers 2K Following Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Varsinais-Suomesta, aluevaltuutettu Varsinais-Suomen hyvinvointialueella, kaupunginvaltuutettu Turussa.Rane Aunimo @raneaunimo
1K Followers 715 Following Toimituspäällikkö, elokuvakriitikko @demokraatti_fi. Baaripähkinä-voittaja 2019. Pitkiä lauseita ja vaikeasti avautuvia ajatuksia.Kalle Kinnunen @kallekinnunen
8K Followers 1K Following Journo, tietokirjailija, kriitikko @SuomenKuvalehti, kolumnisti @imagelehti, Ennen elokuvaa @yleteema, Jälkinäytös @yletv1, Elokuvataiteen valtionpalkinto 2019✨EINO NURMISTO✨ @kylanhomopoika
4K Followers 646 Following Leipälajina glamoröösi elämäntapa. Somepersoona, kirjoittaja, kuvaaja, kuvittaja, valtakunnan ykköshomo. He/him.Kirjastot.fi - Kysy @kirjastotfikysy
1K Followers 565 Following Kirjastonhoitajan vastauksia. Jos haluat kysyä meiltä, lähetä kysymyksesi verkkopalvelussamme, https://t.co/jfuzkYSOL7.Jussi Huhtala @JussiHuhta1a
3K Followers 3K Following Toimituspäällikkö, verkkotuottaja @Episodilehti. Instagram: jussihuhta1aHannamari Hoikkala @HannamariHoi
481 Followers 1K Following Journalist at Yle. Kirjoittelija/lueskelija/tyylilyyli. Keskiviikkoisin Kulttuuricocktail. Vaihtoehtoisia kulttuurijuttuja ympäri Suomea: #Egenland ✨Mini Kustannus @MiniKustannus
96 Followers 250 Following Mini Kustannus on vuonna 2015 perustettu lastenkirjojen pienkustantamo. Mini Kustannus is a finnish children's book publisher. Webshop: https://t.co/pwpD28wTHMRisingshadow @RisingshadowFi
890 Followers 412 Following Risingshadow on Suomen suurin scifi- ja fantasiakirjallisuuteen keskittynyt sivusto. Tarjoamme kattavan spefikirjatietokannan ja aktiivisen keskustelualueen!Viro-instituutti Suom.. @ViroInstituutti
309 Followers 219 Following Instituutti järjestää Viro-aiheisia konsertteja, näyttelyjä, kirjallisuusiltoja, luentoja ja muita kulttuuritapahtumia eri puolilla Suomea.Lukukoira Hippu @LukukoiraHippu
1K Followers 154 Following Vantaalla Tikkurilan ja Hakunilan kirjastoissa työskentelevän lukukoira Hipun kuulumisia ja ajankohtaisuuksia. Reading dog Hippu’s X account.Yle Kioski @ylekioski
12K Followers 865 Following Tili ei ole aktiivinen. Toimituksen yhteystiedot löydät täältä: https://t.co/wL6byiHPSfSvenska Yle Nyheter @svenska_yle
18K Followers 815 Following Twitter-profil för Svenska Yles nyheter. Uppdateras tiotals gånger per dag.Bonnier @bonnier
4K Followers 436 Following High-quality media products since 1804. We tweet about our brands.Kvaak.fi - KVAAK Kirj.. @KvaakFi
2K Followers 2K Following Suomen suurin sarjakuvaportaali https://t.co/pz0Ur8f4ej #Sarjakuvat #Populaarikulttuuri #Elokuvat #TVsarjat #SciFi #Animaatio #MangaVesa Kärki @VKrki
179 Followers 87 Following Sanomalehti Kalevan kulttuurituottaja, News Editor, Culture - Newspaper KalevaTaike @taiketweet
4K Followers 285 Following Taiteen edistämiskeskus (Taike) on taiteen edistämisen asiantuntija- ja palveluvirasto.Lukufiilis @lukufiilis
1K Followers 385 Following Nuorten kirjallisuuslehti netissä! An online literature magazine for youngsters! Instagram & Facebook: @lukufiilisYle Radio Suomi @radiosuomi
11K Followers 786 Following Tätä tiliä ei enää päivitetä. Aina läsnä #radiosuomi Whatsapp-viesti studioon: 040 14 55 666. Löydät meidät myös täältä: Facebook & Instagram: @radiosuomiLastenkulttuuri @Lastenkulttuuri
1K Followers 426 Following Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto edistää lastenkulttuurikeskusten toimintaedellytyksiä ja vahvistaa lastenkulttuurialan osaamista Suomessa.Svenska litteratursä.. @slsfinland
2K Followers 2K Following SLS är ett vetenskapligt samfund som bevarar, utforskar, sprider kunskap och stöder forskning om den svenska kulturen i Finland. SLS grundades 1885.Helsingin Kirjamessut 2022 nostaa ohjelmateemakseen rakentavan debatin. Kirjamessujen ohjelma julkaistaan 27.9.2022. Ennen sitä julkaistaan Helsingin Kirjamessujen lukupiirit! @Villebla
Helsingin kirjamessut ovat omalta kohdaltani kuin Wienin filharmonikkojen uudenvuoden konsertti. Taputeltu. Kiitos kaikille. Oli mukava nähdä. @KirjamessutHKI @messukeskus @wsoykirjat
Tilanteeni, kun @KirjamessutHKI alkaa huomenna. 📚📚📚 #kirjasyksy #lukemattomat #kirjatwitter #yöpöydällä
VIHDOIN!! Huomenna kirjamessut alkavat🤩 Kallio-lavalla on ohjelma alkaa torstaina klo 10.30, eli kannattaa olla paikalla. Ohjelma jatkuu sunnuntaihin saakka, ja KirjaKalliolla on mitä hienoimpia ohjelmia luvassa. 😍 #kirjamessut #kirjakallio @KirjamessutHKI
Pian päästään jälleen kirjojen pariin Helsingin Kirjamessuilla! Joko olet tutustunut ohjelmaan? #kirjamessut #helsinginkirjamessut #messut #tapahtumat #kirjatwitter #kirjallisuus
Osa Helsingin Kirjamessujen kansainvälisistä kirjailijavieraista haastatellaan etäyhteyden kautta Hakaniemi-lavalla. Tutustu ohjelmaan hubs.ly/H0Z2dfB0
@KirjamessutHKI Hienot verkkomessut, joita oli mukava seurata ja jossa oli yllättävän vähän digitaalisia ongelmia! Vimeo alustana mainio. Toivottavasti Kirjamessut nähdään verkossa myös ensi syksynä! indivue.fi/2020/10/24/mat…
@KirjamessutHKI Vaan 2 päivä seuraasin, mutta ihanan mielenkiintoista oli. Olisin odottanut Sofi Oksasen "Koirapuisto" haastattelua, aihe senverran tärkeä ja mielenkiintoinen! Tekninen/digitaalinen puoli oli hyvin järjestetty.
@KirjamessutHKI Olisi hienoa, jos haastattelut ja keskustelut olisi mahdollista ostaa katsottavaksi jälkikäteen silloinkin, kun taas live-messut voidaan järjestää. Tämä verkkotapahtuma oli loistava mahdollisuus. Joka päivä seurasin ohjelmaa useamman tunnin, ja katsottavaa jäi vielä paljon.
@KirjamessutHKI Ehdottomasti näin(kin) uudelleen. Moni loistava haastattelu olisi paikan päällä jäänyt kokematta joko tungoksen, oman väsymisen tai vieressä istuvan höpöttämisen/sähläämisen vuoksi. Nyt ajatuksella mukana kaikissa kiinnostavissa tapaamisissa ja jatkuu vielä monta päivää :-)
@KirjamessutHKI Oli todella onnistunut verkkotapahtuma! Loistavia haastatteluja, joihin oli helppo keskittyä omalta läppäriltä käsin. La-su oli muuta ohjelmaa, enkä messuille ehtinyt, mutta onneksi tallenteita ehtii kuunnella taas heti huomenna :)
@KirjamessutHKI Olin skeptinen mutta tykkäsinkin kovasti! 😍Olisi kiva, jos myös tulevina vuosina olisi verkossa tallenteita katsottavaksi. Käyn yleensä paikalla vain yhtenä pvänä ja messupvä sujahtaa AINA niin nopeasti ettei kaikkea ehdi näkemään.
@KirjamessutHKI En ole koskaan aiemmin osallistunut etäisyyden vuoksi. Luksustahan se on, kun voi kotoa käsin osallistua.
@KirjamessutHKI Oli hienoa, että nyt oli/on mahdollisuus katsoa kaikki haastattelut!
@KirjamessutHKI Kiitos toteutuksesta! Nautin erityisesti Kari Hotakaisen ja Elisabeth Stroutin haastatteluista. Ja Tommi Kinnusen palkitseminen kosketti lämpimänsävyisen haastattelun kruununa!
@KirjamessutHKI Pidin erityisesti Elizabeth Stroutin ja Tommi Kinnusen haastattelusta. Tänään kuuntelin tallenteita ja ensi viikolla lisää.
@KirjamessutHKI Hienoa, että haastatteluja on mahdollista katsoa vielä messujen jälkeenkin!
@KirjamessutHKI Kiitos! Näin esiintyjän kannalta kaikki meni hyvin!
@KirjamessutHKI Ensimmäistä kertaa osallistuin, kun onnistui kotisohvalta. Pari mielenkiintoista keskustelua kuuntelin ja vielä aion katsoa useamman, kun aikaa on hyvin. Tietty se kirjojen hipelöiminen jäi väliin, mutta sen teen vaikkapa Lukulaarissa 🤗
Ilman @KirjamessutHKI en olisi koskaan löytänyt tätä Minna Salamin ajatuskulkuja avaavaa teosta. kustantamo.sets.fi/kirja/aistien-…
Missasin #KokoHubaran haastattelun @KirjamessutHKI. Onneksi se löytyy YouTubesta. youtube.com/watch?v=dOHulL… #RuskeatTytöt #Messukeskus