Markku Heikkinen @markku_mh
Tykkään luonnosta, kuvaamisesta, tähtitaivaasta, mielenkiintoisista ihmisistä ja ilmiöistä. Muhos Joined December 2012-
Tweets5K
-
Followers2K
-
Following1K
-
Likes196K
Primus heräsi pienen puuhastelun jälkeen henkiin. Viimeksi se on suhissut sepän pajan katossa yli viisikymmentä vuotta sitten. Ajattelin jättää sen sellaiseksi kun se sepän käsistä jäi. Paljon korjattu sen aikaisilla välineillä mutta hyvin pitää painetta.
Tämä on mun protesti kertakäyttöyhteiskuntaa vastaan.Kolme vanhaa lamppua, appiukon ja sen veljen Kainuulaisen sepän jäämistöstä. Ensimmäinen on nyt kunnostettu. Tilley on tehty 1950 luvun puolivälissä ja osiakin vielä silti löytyy. Hyvin on kestänyt aikaa tuo muotoilu.
Ihmettelin kun joku kierteli kopsuttelemassa hetki sitten meidän ikkunoihin. Sain napattua puhelimella syyllisestä kuvan. Jos joku lähialueen vanhemmista tunnistaa jälkikasvunsa, niin voisi vähän jutella käytöstavoista.
Viimekerrasta aika kauan, mutta on hieno paikka tuo Turkansaaren ulkomuseo.
Vaikka Sudenkorento on taitava lentäjä, niin joskus niillekkin sattuu vahinko. Tänään suojärvellä yksi veti liian tiukan kaarroksen ja tipahti järveen. Ongin sen ylös kivelle kuivumaan ja vastalahjana sain muutaman lähikuvan märästä korennosta.
Mökkiviikonloppu takana. Sain juuri tavarat purettua, pitäisi vielä saada purettua tuo kameran muistikortti.
Tuo Matarakiitäjän toukka on aika iso n. 75-85mm. Komea ilmestys.
Perustin viimeviikolla baarin tuonne takapihalle. Alussa näytti että menee konkurssiin, mutta nyt on asiakkaita käynyt ihan kiitettävästi. Ongelmiltakaan ei ole vältytty. Tuossa käy yksi öykkäriporukka joka riitelee ja tappelee ja karkottaa muut asiakkaat pois.
Kukkapenkit tarkastettu, tuollainan komea hämis löytyi omenapuusta.
Keisarinviitta.
Kostea aamu. Luonto sai täällä eilen vettä pitkästä aikaa, tuli kyllä tarpeeseen.

Markus Granlund @GranlundMarkus
8K Followers 4K Following Professor, Dean/dekaani #TurkuSchoolOfEconomics @UniTurku #tiede #koulutus #science #responsibility #biodiversity #animals #icehockey
pekka.k.hatunen @PHatunen
7K Followers 3K Following Eläkeläinen 😊 Harrastuksina valokuvaus ja ulkoilu..😊 #photography #Finland #Vaala 💞
Kari Heinilä @Profilointi
4K Followers 2K Following Isä kahdelle, pappa neljälle. Ajan sähköautolla, silloin kun ajan. #VWID4 Joskus ajan sähköpyörälläkin. #HelkamaCE7
Roskajuoksijan päiv�... @kaisupaulanto
6K Followers 5K Following Ympäristönsuojelua, juoksua ja kadonneen keskittymiskyvyn metsästystä. #plogging Neuropsykologi ja kliininen mielenterveyspsykologi. Ⓥ #marathon x43
Lintu Päivässä @LintuPaivassa
10K Followers 11 Following Uusi lintukuva joka päivä. Linnut, linnut, linnut. Kuvien ©ylläpito. New bird image every day. Birds, birds, birds. Pics ©administrator. [email protected]
Maija Isokorpi @MaijaIsokorpi
3K Followers 3K Following Lastenhoitaja. Eskareiden kanssa päivät pitkät - ja lyhyet. Glossopharyngeus neuralgia.
Inari Metsä 🎨🐕 @inarimetsaa
7K Followers 2K Following Taiteilija Inarimetsan kennel/ #chihuahua #corgi
Pirjo Sokka-Sarvela @ruutuikkuna
6K Followers 5K Following Innostun, teen ja fiilistelen mm. makuja, värejä, luontoa ja tietty ihmisiä. Hymyysi aina vastaan... -screw perfection-
Ville Lehtinen @vmslehtinen
4K Followers 586 Following Asiaa ja asian vierestä. #koirat #mökki #lapset #johtaminen #tekniikka
Raija @raija_ma
3K Followers 2K Following Eläimet, luonto, marjastus, sienestäminen. Syksyt metsässä. Kajakki❤️Metsänomistaja. Pro kompostoija.
Juha Tenhonen @JuhaTenhonen
6K Followers 5K Following Kuusaal asuva karjalainen🇫🇮 Singledad👨👦 #runoilija #poet #pyöräily #maantiepyöräily #roadcycling #maastopyöräily #mountainbiking #mtb #salibandy
Ulla Hurskainen 🕊 @HurskainenUlla
4K Followers 2K Following Jatkuva opiskelija mielessään #metsä #mökki #HuonoHuumori * Henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja/Director of Human Resources and Staff Well-being @UniEastFinland
Henna Mikkilä @mikkhe
12K Followers 8K Following Vuoden Matkailuvaikuttaja 2023 https://t.co/k0WHG6YjkR ja Tallinnatärpit Fb-ryhmän perustaja. Airbnb-emäntä ja yrittäjä. #tallinna #viro ja #airbnb
Hanski @HanneleLaukka
2K Followers 2K Following Something was, is and will be. So let us see. It's me and my photos, don't have much to say. Nature is my joy.
Kihara💫 @KirsiRautiaine1
2K Followers 908 Following Höntsäpyöräilevä🚴🏼♀️, puolipyöreä täti. Aina on aikaa liikkua, kokea ja oppia uutta ja nauttia elämän kauneudesta. Taloushallinto🐁
Seija Kairinen @kairinenseija
7K Followers 967 Following Agrologi. Opiskellut kirjallisuutta, ilmaisukasvatusta ja musiikkiteatteria. Harrastaa laulua, kirjoittamista ja historiaa. Aikaansa seuraava maitotilan emäntä.
Jani Kärkkäinen @JaniKarkkainen
8K Followers 3K Following Viherrakennusalan ammattilainen,Isä,Aviomies,Yrittäjä Hurahtanut golffiin.Puhuu paljon harvoin asiaa... Mielipiteet ja twiitit ovat naapurin Penan.
Markku Kallio @kallio2017
4K Followers 5K Following Mies uransa huipulla. Vapaaherra! Onnellinen ukkomies: 1 vaimo, 4 poikaa, 4 miniää, 6 lastenlasta #perhe #lapset #eläimet #luonto #mökkeily #huumori
Sappura❤️ @Sartza
6K Followers 5K Following Maalaisjärki, ilonkautta, Suomi❤️ Mielipiteet omia. Joukkueenjohtaja/ huoltaja ⚽💙 Riihimäen Palloseura @ripsedustus 🤍 RIPS Kevarit ❤️
KATE EMILY @EmilyKate126915
693 Followers 5K Following Caravan House Car FULLEdition with Textures 1080 New and complete model
vitamins Plus @PlusVitamins
48 Followers 1K Following Vitamins. Minerals. EFA, supplements offer quality life https://t.co/hMIY0Su3ck https://t.co/MMluDOcAFW
MAUREL JORGE ☮️ @JORGE6640
186 Followers 2K Following A passionate soul with a deep love for nature’s beauty and the transformative power of arts 🖼️ Creativity fuels me, and the outdoors soothes me.
Marie paul durand @Pau5236Paul
1 Followers 29 Following
Lilian Bragança @BragancaLilian
370 Followers 4K Following it's a new paradigm, social psychology, tolerance & tolerance of indifference, new paradigms in all areas of epigenetics for living are now vital. 👁️🔺
Cosmetics | Home and ... @xmiglobal
480 Followers 7K Following 🌐 Perfumes, skin care cosmetics, color cosmetics, health supplements and many other top quality products! 🌐
MtJ | Savon etummaise... @MtJok73
557 Followers 567 Following Savossa with @UllisSievanen. Olen huvittunut eufenismeista, sekä kiinnostelee paahteinen niitty + biologia yleensä. Jälleenlataus ja militariakin kiinnostelee.
Brown Jonathan Jonath... @BrownJonat80083
1 Followers 175 Following
Digital World of Cryp... @EstonyNik
1K Followers 5K Following
Mistress Ella @MistressEl36715
22 Followers 62 Following
REAL TRUMP SUPPORTERS... @QMegaTrumpQfs
44 Followers 1K Following #QUANTUM #NESARA #GESARA ledger # (QFS)
Hannah Brooks @KevinCostn47602
6 Followers 55 Following
‘A Norwegian Touris... @ALassetur
60K Followers 54K Following Lifelong photographer. From land&sea to people&movement. Artist. NFT creator & collector. https://t.co/aBlGo9e1Sj
alexa morgan @MorganAlex17502
171 Followers 2K Following
3A @3A8030620283567
956 Followers 2K Following 友人の画家 大野廣子女史の作品を紹介しています 作品画像の使用許可は得ています 安心してお楽しみください 画家のHPはこちらですhttps://t.co/euplVmJwMj
Nancy @346_nancy
132 Followers 621 Following Equity Partner, Whitmore | Nakamura | Satori LLP (WNS) | Global M&A | IP & Arbitration🧡🌺💕
keanu Reeves @lieio_beyrr
69 Followers 1K Following Keanu Reeves Management Group and fan base(Love of Keanu Reeves)
Brain Kelley @BrainKelle50885
32 Followers 284 Following
Satu 🖤 @mustonen_satu
58 Followers 298 Following Liberaali tiedeuskovainen, joka rakastaa kissoja, kitaramusiikkia ja Berliiniä
Grace Jones @GraceJones34094
1 Followers 145 Following
Petri Honganmäki @pejajuho
71 Followers 475 Following Ajanvietteenä suoratoiston katselu ja valokuvaus . Elämänkumppanina Mac Mini M1 ja Canon EOS 250D . Vantaa
Rachael Murphy Ellen @ellen_murp82257
32 Followers 454 Following I need a serious relationship with someone special someone who will love and cherish me and I will always try my best to do the same
Aline 🇫🇮 Meyer @ZahiraZe93169
59 Followers 2K Following
JULIET DAVIDSON 👩�... @Julletdavidson
73 Followers 2K Following JULIET GOD FEARING 🙇🏻♀️ ★FAMILY DRIVEN★ 🔑 LEADER 📎 ENTREPRENEUR•🪙🕑 EXPERT FOREX TRADER🤝 ❤️ TRAVEL ✈️ 43 COUNTRIES 🌏 DM TO START 💻 TRADING NOW 📈📉
Avery Brown @AveryBrown74339
29 Followers 229 Following
Drpoggi josh @DrpoggiJ6793
37 Followers 384 Following
Hailey Johnson @HaileyJohn39406
5 Followers 213 Following
Jane Lopezi @JaneLopez247240
0 Followers 16 Following
Natalie Imbruglia @NataliImbrugli6
7 Followers 247 Following
anastasiya @OMinjiye
504 Followers 3K Following Proud Ukrainian citizen volunteering & defending my motherland's land offensively Slava Ukraini 🇺🇦🇺🇦
Ensasaidy @Ensasaidy7
189 Followers 3K Following Am from the Gambia 🇬🇲 the smiling coast of Africa. I believe in Jesus Christ, much love ❤️ to all the Christ followers 🎚🎚🎚
🔺Harry 🔺 @Harry_l_perkins
8K Followers 9K Following it's a new paradigm, social psychology, tolerance & tolerance of indifference, new paradigms in all areas of epigenetics for living are now vital.👁️🔺
Pepita Nylund @Pepita1Pepita
81 Followers 420 Following Täti harmaa! Parasta elämässä on rakkaus, lapset ja ylläri koira Chihuahua Pepi 🐾 Elämä on 🇫🇮 ja Liverpool on paras ⚽🏆👄
Maddi Madison @MaddiMadis57231
40 Followers 950 Following Pretty and focus I'M TAKEN. CRYPTO TRADE BITCOIN TRADE First you learn then you earn STRICTLY BUSINESS 💯 INTERESTED INVESTORS ONLY 📩 Whatsapp +18058050760
Markus Granlund @GranlundMarkus
8K Followers 4K Following Professor, Dean/dekaani #TurkuSchoolOfEconomics @UniTurku #tiede #koulutus #science #responsibility #biodiversity #animals #icehockey
pekka.k.hatunen @PHatunen
7K Followers 3K Following Eläkeläinen 😊 Harrastuksina valokuvaus ja ulkoilu..😊 #photography #Finland #Vaala 💞
Kari Heinilä @Profilointi
4K Followers 2K Following Isä kahdelle, pappa neljälle. Ajan sähköautolla, silloin kun ajan. #VWID4 Joskus ajan sähköpyörälläkin. #HelkamaCE7
Roskajuoksijan päiv�... @kaisupaulanto
6K Followers 5K Following Ympäristönsuojelua, juoksua ja kadonneen keskittymiskyvyn metsästystä. #plogging Neuropsykologi ja kliininen mielenterveyspsykologi. Ⓥ #marathon x43
Lintu Päivässä @LintuPaivassa
10K Followers 11 Following Uusi lintukuva joka päivä. Linnut, linnut, linnut. Kuvien ©ylläpito. New bird image every day. Birds, birds, birds. Pics ©administrator. [email protected]
Maija Isokorpi @MaijaIsokorpi
3K Followers 3K Following Lastenhoitaja. Eskareiden kanssa päivät pitkät - ja lyhyet. Glossopharyngeus neuralgia.
Inari Metsä 🎨🐕 @inarimetsaa
7K Followers 2K Following Taiteilija Inarimetsan kennel/ #chihuahua #corgi
Pirjo Sokka-Sarvela @ruutuikkuna
6K Followers 5K Following Innostun, teen ja fiilistelen mm. makuja, värejä, luontoa ja tietty ihmisiä. Hymyysi aina vastaan... -screw perfection-
Ville Lehtinen @vmslehtinen
4K Followers 586 Following Asiaa ja asian vierestä. #koirat #mökki #lapset #johtaminen #tekniikka
Raija @raija_ma
3K Followers 2K Following Eläimet, luonto, marjastus, sienestäminen. Syksyt metsässä. Kajakki❤️Metsänomistaja. Pro kompostoija.
Juha Tenhonen @JuhaTenhonen
6K Followers 5K Following Kuusaal asuva karjalainen🇫🇮 Singledad👨👦 #runoilija #poet #pyöräily #maantiepyöräily #roadcycling #maastopyöräily #mountainbiking #mtb #salibandy
Ulla Hurskainen 🕊 @HurskainenUlla
4K Followers 2K Following Jatkuva opiskelija mielessään #metsä #mökki #HuonoHuumori * Henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja/Director of Human Resources and Staff Well-being @UniEastFinland
Henna Mikkilä @mikkhe
12K Followers 8K Following Vuoden Matkailuvaikuttaja 2023 https://t.co/k0WHG6YjkR ja Tallinnatärpit Fb-ryhmän perustaja. Airbnb-emäntä ja yrittäjä. #tallinna #viro ja #airbnb
Hanski @HanneleLaukka
2K Followers 2K Following Something was, is and will be. So let us see. It's me and my photos, don't have much to say. Nature is my joy.
Kihara💫 @KirsiRautiaine1
2K Followers 908 Following Höntsäpyöräilevä🚴🏼♀️, puolipyöreä täti. Aina on aikaa liikkua, kokea ja oppia uutta ja nauttia elämän kauneudesta. Taloushallinto🐁
Seija Kairinen @kairinenseija
7K Followers 967 Following Agrologi. Opiskellut kirjallisuutta, ilmaisukasvatusta ja musiikkiteatteria. Harrastaa laulua, kirjoittamista ja historiaa. Aikaansa seuraava maitotilan emäntä.
Jani Kärkkäinen @JaniKarkkainen
8K Followers 3K Following Viherrakennusalan ammattilainen,Isä,Aviomies,Yrittäjä Hurahtanut golffiin.Puhuu paljon harvoin asiaa... Mielipiteet ja twiitit ovat naapurin Penan.
Markku Kallio @kallio2017
4K Followers 5K Following Mies uransa huipulla. Vapaaherra! Onnellinen ukkomies: 1 vaimo, 4 poikaa, 4 miniää, 6 lastenlasta #perhe #lapset #eläimet #luonto #mökkeily #huumori
Sappura❤️ @Sartza
6K Followers 5K Following Maalaisjärki, ilonkautta, Suomi❤️ Mielipiteet omia. Joukkueenjohtaja/ huoltaja ⚽💙 Riihimäen Palloseura @ripsedustus 🤍 RIPS Kevarit ❤️
Jussi Seppälä @JussiHopiasepat
3K Followers 7K Following CEO at Strategic Communications Hopiasepät. #Strategy #Geopolitics #Communication #Influence #Sustainability. Formerly YLE, Foreign Ministry, Miltton...
‘A Norwegian Touris... @ALassetur
60K Followers 54K Following Lifelong photographer. From land&sea to people&movement. Artist. NFT creator & collector. https://t.co/aBlGo9e1Sj
3A @3A8030620283567
956 Followers 2K Following 友人の画家 大野廣子女史の作品を紹介しています 作品画像の使用許可は得ています 安心してお楽しみください 画家のHPはこちらですhttps://t.co/euplVmJwMj
Nancy @346_nancy
132 Followers 621 Following Equity Partner, Whitmore | Nakamura | Satori LLP (WNS) | Global M&A | IP & Arbitration🧡🌺💕
anastasiya @OMinjiye
504 Followers 3K Following Proud Ukrainian citizen volunteering & defending my motherland's land offensively Slava Ukraini 🇺🇦🇺🇦
Pepita Nylund @Pepita1Pepita
81 Followers 420 Following Täti harmaa! Parasta elämässä on rakkaus, lapset ja ylläri koira Chihuahua Pepi 🐾 Elämä on 🇫🇮 ja Liverpool on paras ⚽🏆👄
Ryan Voutilainen 🇨... @RyanVoutilainen
6K Followers 3K Following BC based Weather/Storm Chaser & freelancer documenting notable weather & other events. Member of @EhTeamChasers. Violent sucker count:🌪️=10 (he/him)
Maire Laitinen @MaireLaitinen
469 Followers 803 Following VT, seuraan uutisia ja maailman tapahtumia
Nico Mäkelä @Nico_Makela
642 Followers 993 Following Kapteeniluutnantti, kahden lapsen isä, meriupseeri RVL | Varavaltuutettu - Vantaa, kasv. ja oppimisen lautakunta | Varavaltuutettu - VAKE, pelastuslautakunta
Murat @Murat_Mutlul
824 Followers 130 Following Yaşam bir fırsattır her şey için. Kitap ve düşünce sever. Derinlikli yaşam. Politika yok. Dünyadaki farklılıklar yaşam için bir zenginliktir.
Iivana Lemmetyinen | ... @ALemppu
1K Followers 2K Following Monen identiteetin persvakojuntti, vakaumuksellinen barbaari. Heimo idästä, murre hämeestä. Historianopettaja ja ohjelmistoinsinööri.
Tyler Durden @alonerdoJimenez
662 Followers 3K Following You met me at a very strange time in my life. -You don't talk about fight club.
Päivi Kumpula @hepaivi
629 Followers 520 Following
Kati Tervo🇫🇮�... @KatiTervo
9K Followers 999 Following Kirjailija (kuva:Niclas Mäkelä) Kesäpäiväkirja, Jääkaapin henki, Sukupuu, Iltalaulaja, Rapsuta minua, Punainen pata, Ukko (Jarin kanssa), Tyttö joka olin
Tarja Kiesi @TarjaKiesi
151 Followers 189 Following Mökkeily, tennis, talouden ja yritysten seuraaminen mm. vihreän energian hankkeet.
Marek @marekjal
2K Followers 985 Following Obserwacja i fotografia ptaków. Wszystkie zamieszczone tu fotografie są mojego autorstwa.
Paula Lahikainen @peela_paula
167 Followers 216 Following Sosiaalinen erakko, Madeiran ystävä. Katselen mielelläni luontokuvia. Motto: laatu korvaa määrän. Kansikuva Aimo Katajainen: Lampaantaluttaja.
@outunen @outunen190686
18 Followers 286 Following ForHumanity And Personal Wellfare❤️Fresh ❤️With A PleasureAndRespect 💌CreativeCoach📥MagicSpring😊SendMe Your Lovely📥[email protected]
Jouko Kinnunen @Kinnunen_Jouko
5K Followers 1K Following Kainuussa palveleva kuhmolainen rajamies, puoliso, isä ja perukkalainen. #rajaturvallisuus #liikunta #metsä 🤠
Mia 🇸🇪🇺🇦 @Mia87477820
1K Followers 2K Following #GrainfromUkraine 🌾🌾 Food to the World 🌍🌎 Food is not a weapon. #160F16forUkraine 1955 #SwedishAirForce nr4 1200 moderne planes.
Rose Lillie_Na @RoseLillie_na
4K Followers 4K Following 🌟"Colors are the smiles of nature"🌟 🌸Life is a bridge. Cross over it, but build no house on it🌸 💚💝Nature🧡Animal🦋💛Share nature love💝Travel💝💯FB!
Sam @Sam707253270095
212 Followers 2K Following i am Sam location Finland real myself no yet know Any users here X free to communicate !! f Natö F globaalist f zionist F EU
Ronny Makoyepuk @Makoyepuk
2K Followers 599 Following Okí napí, I'm Ronny! Dayton Photographer, music lover (mostly metal & punk), horror & scifi connoisseur. No snobs, no AI images, no crypto, no NFT! All © to me.
Clara joe @Clarajoe695359
298 Followers 3K Following A mother of a beautiful baby girl, specialized on medical and health
Terhi Törmälä 💚 @TerhiTormala
306 Followers 801 Following Ilmakehän ilmiöiden seurantaa ja kuvaamista Etelä-Karjalassa ja vähän muuallakin. / Chasing atmospheric phenomenons such as thunderstorms, halos and auroras.
Ben Hodges @general_ben
205K Followers 4K Following Former CG USArmyEurope, loves the Army Team, FSU football and Atlanta Braves!
Marjukka @MarjaEerik72045
297 Followers 647 Following Vaimo yhdelle, äiti kahdelle, mummi kolmelle❤️ mökkihöperö, joka välillä reissaa milloin minnekin, penkkiurheilee ja ihmettelee maailmanmenoa
Salty Dog @SaltyDog615
2K Followers 7K Following Amateur philos0phy and Art project which attempts to: Combine Taoism & Epicureanism (TaoEpic) + Quantum Mechanics & Relativity through Natural philosophy (TOE).
Soile Viitanen @SoileViitanen
15 Followers 306 Following
James Britt @Iamsancho64
162 Followers 2K Following
🇫🇮 🇦🇺 LAU... @Korhonen_LAURi
306 Followers 810 Following Born: 🇫🇮 1959 Live: 🇦🇺 1969 👍 Husband and Dad, Reading, Art, Cars, Bikes, Tinkering, Nature, Wildlife, Peace, Happy😁 LUFC⚽️ and Rabbitohs🏉
Marleena Poy Lagra @la_gras
274 Followers 397 Following I would have written of me on my stone: / I had a lover's quarrel with the world. (Robert Frost. 'Epitaph')
Terhi Lintukangas �... @TerhiLintu
5K Followers 5K Following Actor, naturelover🌿 summerperson🐞 winter-swimmer #AAUW Fellow & #Fulbright alumna ♥️NY -Life is the special occasion- Iittiläinen Turussa
Ursula von der Leyen @vonderleyen
1.6M Followers 266 Following President of the @EU_Commission. Mother of seven. Brussels-born. European by heart. 🇪🇺
Samuel Ramani @SamRamani2
204K Followers 4K Following DPhil/PhD Intl Relations @UniofOxford Assoc Fellow @RUSI_org Author "Russia in Africa" & "Putin's War on Ukraine" @HurstPublishers Email [email protected]
John Bolton @AmbJohnBolton
852K Followers 1K Following Former Assistant to the President for National Security Affairs (NSA)
Michael McFaul @McFaul
880K Followers 2K Following Professor of Political Science, Director of Freeman Spogli Institute & Hoover Senior Fellow all at Stanford University. U.S. Ambassador to Russia, 2012-2014.
マリア・Maria @lyumostories
1K Followers 1K Following 日本語を勉強しています。 フィンランドの写真をツイートします。 Opiskelen suomea ja joskus julkaisen kuvia jokäpäiväisestä elämästä. Studying: 🇫🇮🇬🇧🇯🇵 #langtwt #studytwt